Kaikki meni käsikirjoituksen mukaan ja varsin sähäkässä aikataulussa

Vesa Lehtinen, Jyväskylä

Hyväntuulinen ja ammattitaitoinen työnteko saa jyväskyläläisen Vesa Lehtisen suunpielet kääntymään hymyyn. Lehtisen perheen vanha rintamamiestalo sai salaojaremontin sekä pihasaneerauksen niin sanotusti samalta luukulta. Vesa Lehtisen perheen 60-luvulla rakennettu omakotitalo sijaitsee Jyväskylässä. Lehtiset ovat 25 vuoden aikana remontoineet taloa sisältäpäin pariinkin otteeseen ja tänä keväänä koittivat pihasaneeraus ja salaojatyöt.

– Loppukeväästä myyjä kolkutti oveemme, hän oli ilmeisesti lukenut ajatuksemme. Keskustelu lähti nopeasti liikkeelle ja ilmeni, että on mahdollista saada sekä salaojaremontti, että pihasaneeraus niin sanotusti yhdeltä luukulta, Lehtinen kertaa.

Kaikki meni käsikirjoituksen mukaan

Vaikka vanhasta talosta voi monesti löytyä luurankoja kaapeista, tai tässä tapauksessa sokkelista, niiltä vältyttiin Lehtisten projektissa.

– Kaikki meni käsikirjoituksen mukaan ja varsin sähäkässä aikataulussa. Valmista tuli viikossa. Lopputulos on ehkä jopa pikkusen parempi kuin piti olla. Kaikki hoitui aivan loistavasti ja nyt olemme 2000-luvulla talon ulkoisen habituksen osalta, Lehtinen hymyilee.

Suuri merkitys turvallisuudelle ja talon arvolle

1960-luvulla rakennetun talon salaojituksien uusiminen on tärkeää jo perusturvallisuuden kannalta.

Talossa on kaksi tärkeää asiaa, katto ja salaojat. Nyt meillä on turva, että talo vastaa kaikkia nykyajan vaatimuksia. Myös talon arvon säilymisenkin kannalta salaojilla on erittäin iso merkitys, Lehtinen perustelee.

Aikataulussa pysyttiin ja ammattilaisilla oli hyvä tekemisen meininki

Erityismaininnan Lehtinen jakaa ammattilaisten toiminnalle.

– Kaiken kaikkiaan heillä on hyvä konsepti. Sen lisäksi että aikataulussa pysyttiin, tekemisen meininki ja hyvä fiilis näkyivät täällä meidän pihalla pyörivien ammattilaisten keskuudessa. He osasivat asiansa ja olivat erittäin miellyttäviä nuoria miehiä. Lehtinen voi suositella heitä vilpittömästi kaikille.

– Uskaltaisinko sanoa, että tämä oli siinä mielessä poikkeuksellinen rakennusprojekti, että kaikki meni aikataulun mukaan ilman suurempia yllätyksiä, Lehtinen virnistää.